|
Milloin
olisi hyvä syödä ?
Ihminen
on aktiivinen luonnostaankin päiväsaikaan, on
normaalia että yöllä levätään
ja paastotaan. Vuorokausirytmi on elimistömme biologisen
kellon perusta. Elimistö tottuu nopeasti säännöllisiin
ruoka-aikoihin. Ruoansulatukseen tarvitaan erilaisia hormoneja
ja entsyymejä, joita elimistö osaa säännöllisen
ruokarytmin ansiosta erittää juuri oikeaan aikaan.
Siksi ruoka sulaa elimistössä nopeammin, kuin
jos ruokailtaisiin joka päivä milloin sattuu.
Liian pitkät tauot ruokailujen välillä ovat
haitallisia, koska kerralla syötävä ruokamäärä
lisääntyy ja ruoansulatus kuormittuu.
Aamulla
veren sokeri on alhainen ja saatamme siksi olla hyvin kärttyisiä.
Aamupala ei välttämättä silti maistu
heti ylösnousun jälkeen, vaan elimistö haluaa
herätellä itsensä rauhassa ennen aamupalaa.
(jos on siihen tottunut) Parhain aika syödä hyvin
on päivällä, kun on ihmisen aktiivisin vuorokauden
aika. Sen suhteen tulee olla tarkkana, ettei syö kuitenkaan
liikaa. Sillä vaikka elimistömme järjestelmät
ovat hyvin suunniteltuja, niin elimistö ei ilmoita
meille huonoista ruokailutottumuksista - kuten liian suuresta
annoskoosta tai ravintokoostumuksesta, vaan sopeutuu helposti
vääriin tapoihin.
Syöminen
illalla myöhään tai jopa yöllä
sekoittaa herkästi elimistön hormonitasapainoa
- elimistö luulee sulattavansa nyt energiaa varastoista
yön perusaineenvaihduntaa varten, mutta samanaikaisesti
sen tulisi käyttää energiakseen yösyömisiä.
Laihduttamista ajatellen olisi parempi siis jättää
iltapala pois kuin jättää aamupala väliin.
Jos napostelee pitkin päivää kaikkea pientä,
niin vatsa oppii siihen, ettei koskaan tule kylläisesi,
vaan koko ajan tekisi mieli syödä "jotain
pientä". Tämä saattaa häiritä
keskittymistä yhtä lailla kuin myös se, että
on syönyt liikaa. Tällöin elimistön
lämpötila kohoaa ja tulee väsymystä,
turvotusta, hikisyyttä ja jopa pahoinvointia.
10
niksiä, miten tulet vihaiseksi ja lihavaksi (lähde
Maito ja Terveys ry.)
1.
Nuku epäsäännöllisesti ja liian vähän.
2. Syö jättiateria myöhään illalla.
3. Syö yöllä.
4. Jätä aamiainen väliin.
5. Jätä muitakin aterioita väliin siinä
toivossa, että poltat rasvavarastojasi.
6. Napostele jatkuvasti.
7. Syö epäsäännöllisesti.
8. Älä vastusta kiusausta syödä tavallista
enemmän syksyllä (elimistömme on ohjelmoitu
varastoimaan rasvaa talven varalle).
9. Huolehdi, että syöt joka päivä
enemmän kuin kulutat
10. Vältä liikuntaa.
Piia
Jaatinen
Lähteet
Ravitsemuskatsaus 2 / 1999.
Sivun
alkuun |